Vanhassa Kauppatalossa

Olisikohan niin, että pahin "talviuniaika" on päättymässä. Nyt nimittäin tulee pitkästä aikaa postaus putiikkivierailusta. Kesällähän niitä oli useampia.

Tällä kertaa kyseessä onkin lähialueelta löytyvä ihanuus. Nimittäin Sipoon Söderkullassa sijaitseva Vanhassa Kauppatalossa.  Tämä viehättävä putiikki on yhdistelmä ihanuuksia. On putiikin pitäjän itse tilaamaa tavaraa, esimerkiksi Brostelta. Sitten löytyy paikallista käsityötä. Ja monta muuta juttua. Ja kaiken päälle vielä pieni kirppisosasto. Eli tarjontaa on saatu pieneen putiikkiin paljon ja minusta siinä onkin juuri vahvuus ja ihanuus.
























Vanhassa Kauppatalossa on myös vierailevia tähtiä. Jos kiinnostuitte, käykää katsomassa facebookisa, klik.

Ja mitä itselleni lähti matkaan. No, tietysti tuota niin trendikästä Marvis-hammastahnaa, Porvoon Paahtimon suklaa-chili-kahvia, washiteppiä ja kuvassa olevat korvikset. Vanhoista lusikoista tehdyt. Vielä vähän kaihertaa rannekorut, samoin vanhoista lusikoista tehdyt. Ihanat.

Matkaan lähti myös hyvä mieli ja yksi sovittu yhteistyöpäivä. 

Ihanaa viikonloppua!








10 kommenttia

  1. Hyviä kuvia olet taas ottanut :)

    VastaaPoista
  2. Oi, onpas siellä kaikkea kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja ihana kun sattuu olemaan minua suht lähellä :)

      Poista
  3. Voi kiitos ihanasta postauksesta kera ihanien kuvien. <3 Ensi viikolla tuleekin Brostelta hieman kevätuutta, jotain pääsiäiseen sopivaa. Myös Ruotsalaiselta Strömshagalta on tilaus tulossa.

    Ja korva tarkkana kuuntelen ja otan vinkit vastaan minkälaiselle tuotteille olisi kysyntää. Saanen linkata tähän vielä yhden suurimmista yhteistyökumppaneistani, Somia Livingin Tuusulasta (http://www.somialiving.fi/), ehdottomasti käymisen arvoinen, jos siellä suunnalla liikkuu!

    Myös myymälänpitäjälle jäi käynnistäsi hyvä mieli ja uusia ideoita hautumaan mieleen. :)

    Johanna / Vanhassa Kauppatalossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun mainitsit Somia Living, koska minulta oli jäänyt yksi kuva laittamatta ja nyt se löytyy sieltä. Ja nyt jos löydän jotain mitä haluan, käännyn sinun puoleen ja ehdottelen valikoimaan ottamista, odota vain :)

      Poista