Joulu ja uusi vuosi meni. Mennyt vuosi oli kaikin puolin antoisa ja hyvä.
Mutta jätän muistelot nyt väliin ja palaan muutaman päivän takaiseen Kööpenhaminan reissuumme.
Itselleni oli ensimmäinen kerta, kun vierailen kaupungissa. Matka tehtiin ihan ensisijaisesti tyttöjen ehdoilla. Mutta uskon että kolmen päivän aikana kaupunki tarjosi kaikille jotain. Ajankohdaksi valittiin joulun välipäivät juuri lasten ja Tivolin vuoksi. Aivan keskustassa sijaitseva Tivoli aukeaa talvella joulun ja uuden vuoden ajaksi. Ja onkin joulu- ja iltavalaistuksessa ehdottomasti kokemisen arvoinen.
Lapsille ostimme rannekkeet ja niistä otettiin aivan varmasti kaikki irti. Periaatteessa kaikki Tivolin laitteet olivat käytössä myös tänä ajankohtana. Lapsia ei pieni kylmyys ja viima haitannut. Mutta aikuisia kyllä. Mutta onneksi alueella on myös runsaasti kahviloita ja ravintoloita, joissa voi käväistä lämmittelemässä. Illan ravintolaksi valitsimme myös alueella sijaitsevan italialaisen ravintolan.
Lisäksi Tivolista löytyy useita kauppoja, joissa on ihana poiketa ja samalla hieman lämmitellä. Itse ostin muutaman alennuksessa olleen joulukoristeen. Seuraavia jouluja ilahduttamaan.
Tivoli sulkeutuu vasta klo 23. Vietimme Tivolissa koko illan. Hotellille kävellessä meidän pienempi totesi "paras päivä koskaan". Joten kaiken rahan ja palelemisen arvoinen vierailu siinä tapauksessa ehdottomasti.
Näillä tunnelmilla toivotan teille ihanaa vuoden ensimmäistä päivää.
Itselläni on toiveena ja tavoitteena tälle vuodelle jakaa teille mahdollisimman paljon inspiraatiota. Joten toivottavasti pysytte matkassa tänäkin vuonna <3
Ihania kuvia <3 On tullut käytyä, mutta ei talvella, talvella selvästi aivan erityinen tunnelma ja fiilis.
VastaaPoistaUpeaa uutta vuotta Sari ja nähdään taasen <3
Tunnelma oli kyllä ihan huippu. Kiitos ja uusia tapaamisia odotellessa <3
PoistaIhanan näköinen paikka, varmasti mahtava kokemus.
VastaaPoistaMukavaa alkanutta vuotta <3
Kiitos Outi <3. Tivolissa pääsi siihen oikean joulun tunnelmaan.
PoistaTivoli on kiva paikka jopa talvella ja joulukuussa :)
VastaaPoistaMukavaa ja onnellista alkanutta vuotta 2016!
Joulukuussa tunnelma onkin aivan erityinen :) Kiitos Marjo, samoin!
PoistaKöpiksen Tivoli on ihan paras!!
VastaaPoistaOnnen tähtihetkiä tähän alkaneeseen vuoteen!
Kiitos Susanna, samoin sinulle <3
PoistaHyvää uutta vuotta! Tivolissa on tullut käytyä kesällä pari vuotta sitten ja hieno kokemus kokonaisuudessaan koko Köpis oli. Kauniit nuo jouluvalot ja ihanan tunnelmallisia kuvia. Mekin syötiin Italialaisessa Tivolin alueella ja taisi olla superhyvää pitsaa. Mutta oli kyllä aika hintaviakin, muistelisin:)
VastaaPoistaKiitos samoin <3. Täytyy kyllä myöntää, että hinnat jäi vähän pimentoon, kun en ollut maksumiehenä :) Mutta Köpis ja Tivoli ovat aivan ihania myös talvella, tosin vaatetus pitää olla kunnossa :)
PoistaTivoli on kyllä hieno. Kesällä ollut vehreänä kauneimmillaan, mutta ollut viehättävä myös joulumarkkinoiden aikaan.
VastaaPoistaKesän vihreys on vielä kokematta. Ehkä joskus :)
Poista