Kenkävero on mietityttänyt minua aina ohi ajaessamme. Emme ole kuitenkaan koskaan aiemmin sinne poikenneet. Nyt asuntomessujen virallisena oheiskohteena Kenkävero oli luonnollinen kohde vierailla.
Kenkäverossa on aikoinaan ollut pappila ja nyt tässä upeassa kartanossa eli Pappilaravintolassa voi syödä lounaan tai juoda kahvit. Alueella on upea puutarha ja vierilumme hetkellä Kenkäveron 100 pionia olivat kauneimmillaan.
Sieltä voi myös ostaa käsitöitä, sisustusta ja paikallisia elintarvikkeita.
Joulupukki viettää kesälomansa Kenkäverossa ja piilopirttiin pääsee myös tutustumaan.
Pauliina Rundgren HandiCrafts shop ja studio sijaitsevat vintilillä.
Kenkäveron myymälässä on runsas tarjonta sisustusta, käsityötä ja lähiruokaa.
Meille kotiutui tuo ihana valohimmeli. Himmeli on näyttävän näköinen jo pimenevissä kesäilloissa sekä joulun aikaan terassilla.
Kenkäverossa olisin voinut viettää aikaa kauemminkin. Mutta päivä asuntomessuilla oli jo kieltämättä vienyt voimia ja vierailu oli hieman pikainen.
Jos olette menssa asuntomessuille, suosittelen ehdottomasti poikkeamaan myös tässä ihastuttavassa vanhassa pappilamiljöössä.
Tapahtumat ja aukioloajat voi tarkistaa heidän sivuilta, klik.
Olen käynytkin...edelleen näyttää olevan ihastuttava paikka!⚘
VastaaPoistaIhastuttava paikka. Nyt ei minunkaan tarvitse pohtia mitä sieltä löytyy :)
PoistaAivan upean näköinen paikka. Tuo ruokasali näyttää ihanan juhlavalta.
VastaaPoistaKenkävero on upea paikka! En itse ehtinyt poiketa asuntomessujen yhteydessä :)
VastaaPoistaNiin kaunis ja upea Kenkävero!
VastaaPoistaPionien paratiisi!
Ihanat tunnelmat!
Waude kiva paikka ja hei tuollainen himmeli olisi terassille just ihana <3
VastaaPoistaEi ole tultua poikettua tuollakaan, voi niin paljon kaikkea kivaa ympäri suomea ja tuo himmeli, mun on ihan pakko saada tuollainen. Aurinkoista elokuuta sinulle <3
VastaaPoista