Syksy on parasta aikaa ratsastaa. Silloin kun ei sada kaatamalla. Tai  kun ei ole vielä hirvikärpäsiä. Tai yllättäin satanutta lunta, kun talvikenkiä ei ole vielä ehditty vaihtaa. Heh, tuo taitaa kuvastaa hyvin tämän harrastuksen yhtä ongelmaa. Eli Suomen säätä. 

Omassa hevosessa ehdottomasti kuitenkin parasta on se että, voi lähteä ratsastamaan silloin, kun  itselle parhaiten sopii. Satuloida tai jättää ilman satulaa. Lähteä aurinkoisena päivänä metsään fiilistelemään tai tehdä kunnon hikijumppa kentällä.
Jos on vain vähän aikaa tai kylmä, menen usein ilman satulaa. Ja mikään ei ole ihanampaa, kun laukata ilman satulaa.








Thoka on nyt  23-vuotias mummohevonen. Meno on vielä ihan pirteää ja otamme silloin tällöin ratsastustunteja, jotta pysyisimme jonkinlaisessa kunnossa, molemmat. Kesäihottuman lisäksi Thokalla  on nyt todettu vanhemmille hevosille tyypillinen cushingin tauti. Tauti on aineenvaihdullinen sairasu eikä siitä voi parantua, mutta sitä voi hoitaa päivittäisellä lääkityksellä. Thokalla tauti on onneksi vielä lievä ja pysyy kurissa pienellä lääkemäärällä.




Islanninhevoset ovat onneksi pitkäikäisiä.  Toivotaan, että minulla ja tällä hassulla pienellä karvapallolla on vielä vuosia yhteisiä polkuja kuljettavana.