Kaunis Murcia

Palataan vielä Espanjan tunnelmiin. Viimeisellä matkallamme tammikuussa ajoimme Murciaan. Murcian kaupunki ei ollut meille entuudestaan tuttu. Ainoa vierailu oli Murcian Ikeaan, mutta siinä ei ehtinyt kaupunkia kierrellä.
Nyt oli tarkoitus  hengailla vanhassakaupungissa ja ihailla maisemia. Murcian kaupunki sijaitsee sisämaassa ja tästä johtuen ei ole varsinainen turistikapunki.
Saapuminen kaupunkiin sujui vaivattomasti, Torreviejasta noin 1.5 tunnin ajon jälkeen. Tosin ajelimme hetken pienempiä teitä maisemia ihaillen. Tie vei meidät näppärästi suoraan vanhaankaupunkiin ja siellä sijaitsevaan parkkihalliin.
Parkkihallit ovat tietysti toinen tarina, mutta luultavasti vain minun silmilläni katsottuna. Mieheni ei näyttänyt pahemmin hätkähtävän pimeää ja todella ahdasta hallia. Muutaman askeleen päästä olimmekin jo kauniilla aukiolla, jossa sijaitsee Santa Marian katedraali, yksi kaupungin nähtävyyksistä.





Puente de los Peligros
Monumento a la Sardina

Catedral de Santa Maria








Ihana sisustusliike Triggo, johon täytyy ehkä palata vielä joskus.



Ravintolaksi valitsimme aukiolla sijaitsevan ravintolan El Pasaje de Bellugan. Ravintola oli saanut hyvät suositukset ja olikin aivan täynnä. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen saimme pöydän ulkoa. Ruoka sai täydet kympit kaikilta. Vaikka kuvassa olevan seabass-annos ei ehkä näytä siltä kaikkein herkullisimmalta.














Yliopistokaupunki Murcia oli ehdottomasti vierailun arvoinen. Ihanaa autenttista Espanjaa.
 Espanjaa, jossa pulutkin ovat värikkäitä ja maisemaa voi ihailla ilmapallojen läpi.





14 kommenttia

  1. Siis niin kaunista. Tämä talvi on kyllä laittanut minutkin toivomaan hetkeä auringossa. Saisi edes sitä valoa tännekin, sekin jo piristää.
    Ihanaa keskiviikkoiltaa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Ehkä lumen tulo on kuitenkin kiva, saadaan valoa. Mutta kyllä värejä kaipaa kovasti Suomen talvessa, ei voi mitään :) Ihanaa loppuviikkoa <3

      Poista
  2. Aivan hurmaavia kuvia kyllä olet saanut ikuistettua Murciasta!
    Mahtavaa että onnistuitte tuon flamenco-shown näkemään!
    Kyllä uusi kamera on ehdoton ja niin terävät ja kirkkaat kuvasi ovat ilo silmälle.
    Ja nuo kyyhkyset värjätään täällä...joskus pulutkin vissiin! =D

    Seuraavan kerran sitten Valenciaan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3. Hah, haa siis onko toi nyt pulu vai kyyhkynen, ei mitään hajua.
      Valencia ilman muuta. En malta odottaa, että pääsen taas kuvailemaan.

      Poista
  3. Niin upeita kuvia!Olet saanut ikuistettua monta kaunista yksityiskohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos kuvat ilahduttivat <3 Ihanaa loppuviikkoa ja toivotaan Suomeenkin hieman valoa ja väriä :)

      Poista
  4. Kaunis tuo Murcia! Miten ihmeessä tuo pulu on tuon värinen?
    Ihania flamenco tanssijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin. Ja joskus on vaan oikeaan aikaan oikeilla välineillä, oli ihana saada ikuistettua tanssijoita :) Ja tuo lintu, ei mitään hajua :)

      Poista
  5. Oi mitkä kuvat <3 Kyllä maailma on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3. Eikö olekin. Haluaisi vaan nähdä enemmän ja ikuistaa ihania paikkoja :)

      Poista
  6. Onpa upeita kuvia, nuo tanssijat, kyyhkynen ja mitkä värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3. Olin kyllä aika onnellinen tuolla uuden kamerani kanssa. Olisin voinut jatkaa kuvailuja vaikka kuinka pitkään :)

      Poista
  7. Heissan kaima, teillähän kävi tuuri kun kaupungissa on ollut jotkut kivat juhlat samaanaikaan vierailunne kanssa, ainakin tanssiesityksiä. Tosi kivalta näyttää Murcia, sinne meinattiin muutama vuosi sitten mennä, mutta kohde vaihtui silloinkin Barcelonaan. Kiva nähdä tätä kautta lähemmin, mielenkiinto heräsi jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa olinko innoissani, kun näin tanssiesityksen. Ja kädessä oli kamera, jolla sai lähikuvia :) Murcia on kyllä kaunis, mutta niin on moni muukin Espanjan kaupunki. Eli valinnanvaikeutta varmaan tulee välillä. Ihanaa alkuviikkoa <3

      Poista