Kevätterveiset keittiöstämme! Se onkin ollut pienen sisustuspäivityksen tarpeessa. Ensimmäinen askel oli maalata seinä, siitä oli aiemmin juttua täällä.
Nyt on vuorossa pientä stailausta. Ikean pieni tarjoiluvaunu sai väistyä uuden, isomman tieltä. Tähän uuteen Dorren tarjoiluvaunuun mahtuu hyvin keittokirjat, tärkeimmät mausteet ja yrtit.
Pääsiäinen tuli jotenkin salaa tämän lumisen talven keskelle. Emme
ehtineet juurikaan ruokia miettiä. Mutta lammas ja parsa, niitä
tietenkin pitää olla. Ja kun pääkokki poti erittäin ikävää miesflunssaa,
niin laitoin esiliinan päälle ja hoidin homman.
Nelson vahtii silmä kovana ikkunasta. Jos otetaan imuri esiin ja laitetaan ruokaa, niin aivan varmasti meille on tulossa vieraita kylään. Fiksu koira, tosin ei tällä kertaa osunut ihan oikeaan.
Ihania aurinkoisia vapaapäiviä. Minä käväisen muutaman päivän töissä ja lomailen sitten taas niiden jälkeen.
Vallilan joulu ja alekoodi!
2 viikkoa sitten
Kivan näköinen tarjoiluvaunu, johon mahtuu mukavasti tavaroita. Muutenkin kaunsta teillä:) Ja ihana Nelson:) Hyvää Pääsiäisen aikaa Sari.
VastaaPoistaKiitti <3. Tarjouluvaunuun mahtuu kyllä tosi paljon tavaraa ja on kivu, kun voi laittaa yrtit ja kauniit astiat esille.
PoistaKiva tuo uusi tarjoiluvaunu. Riittävästi tasoja ja näyttää myös riittävän tukevalta.
VastaaPoistaNelson on tarkkana :) Hyvää pääsiäistä!
Tykkään minäkin ja on kyllä tukeva, voi huoletta kasata keittokirjoja. Juu, Nelson on tarkka koira lukemaan meidän toimintaa, vaikka joskus menee vähän pieleen :)
PoistaOnpa kivan näköinen tarjoiluvaunu. Ja niin hyvännäköistä pääsiäisruokaa tulossa. Ja parsaa.
VastaaPoistaTeillä on kyllä viihtyisää. Ja Nelsonkin tarkkailee tilannetta.
Hyvää pääsiäistä teille!
Kiitos Tuula <3. Pääsiäisenä oli ihan yksinkertaiset ruuat mutta hyvät sellaiset :) Ihanaa alkavaa viikkoa!
PoistaKivalta näyttää uusi tarjoiluvaunu. Ihana päivetys sinulla on iholla.
VastaaPoistaVoi tuota Nelsonia <3
Kiitti <3. Ihon väri kyllä hieman aina muuttuu siellä Espanjan auringossa, vähän väkisinkin vaikka yrittää rasvoilla suojata :)
PoistaPääsiäinen tuli tosiaan salakavalasti tänä vuonna, täällä se on mennyt työn touhussa tapettia irrotellessa. Kivan näköinen tarjoiluvaunu. Rapsutukset Nelsonille. :)
VastaaPoistaMutta pääsiäinen on mitä parhainta aikaa irrotella tapetteja. Itse olin hieman töissäkin mutta oli selkeästi liikaa vapaa-aikaa, koska olohuoneen järjestys taas muuttui :) Nelson saa terveiset!
PoistaOi kun teillä on kaunista ja tuo tarjoiluvaunu on upea!
VastaaPoistaTäällä ei oikein pääsiäsitä laitettu millään tavalla tänä vuonna, se tuli vähän niinkuin puskista :D
Lammasta en osaa tehdä, siitä tulee iana villasukan makuista, joten olen luovuttanut. Sinun ruokasi näyttää oikein hyvältä.
Ihanaa viikkoa Sari <3
Kiitti <3. No kyllä kannattaa kokeilla karitsaa, ei olla kummosia kokkeja mutta aina tullut ihan mielettömän hyvää :)
PoistaNiin ihanat kuvat! <3
VastaaPoistaVoi kiitos <3 Näitä kommentejä on niin ihana lukea <3
Poista