Elokuun viimeistä päivää juhlistettiin meidän kadun katujuhlilla. Kyseessä oli jo 16. kerta, kun järjestämme melkein samalla porukalla katujuhlat. Aika hieno saavutus ja kertoo varmaan myös siitä, että kovin moni ei halua muuttaa alueelta pois. Aiemmin juhlat järjestettiin vuorollaan jokaisen pihall. Viime vuonna päätimme tehdä juhlat kaikille vielä helpommaksi ja tuoda juhlat nimensä veroisesti kadulle. Niin, ettei kukaan joudu ottamaan varsinaista isänään ja emännän roolia. Jokainen tuo mahdollisuuksien mukaan pöytiä, tuoleja, grillejä ja kynttilälyhtyjä.

Juhlia ei vaan voi jättää järjestämättä, koska lapsille se on tärkeä jokavuotinen perinne. Meillä ainakin tulee heti hyvänä kakkosena joulun jälkeen.
Ruoka on aina helppoa, salaattia ja grillissä lihaa. Lapsille hodarit. Toisaalta lapset eivät taida enää olla  niin lapsia. Mutta hodarit tarjoillaan kuitenkin.











Aina silloin tällöin tulee asiaa omaan kotiin ja lasten vanha potkulauta on näppärä ja nopea kulkuneuvo käväistä hakemassa tarvikkeita. Ja Nelson viihtyy tietysti myös juhlissa koirakavereidensa kanssa ja joka vuosi hän aiheuttaa illan aikana jonkinlaisen ruuanvarastus-episodin. Mutta sekin kuuluu perinteisiin

Niin kuin aina, tänäkin vuonna tunnelma oli mahtava. Leppoisa elokuun yö, laulua, kitaransoittoa ja ihania naapureita. Ensi vuonna tietysti taas uudelleen.

Ja lopuksi vielä oman pihan satoa, joka yllätti iloisesti. Jo se, että sain mitään kasvatettua näin kuivana kesänä. Olimme melkein kuukauden mökillä, joten kastelu jäi hyvin vähiin.
En edes muistanut, mitä olin laittanut meille kasvamaan. Sieltä paljastui ihania erivärisiä porkkanoita sekä raidallista punajuurta. Näitä pitää muistaa ensi keväänä laittaa uudelleen, ehkä hieman enemmänkin ja yrittää kasvattaa rakkaudella...



Tervetuloa siis syksy. Kalenteri täyttyy vauhdilla ihanista jutuista ja menoista, joita odotan jo innolla.