Kesän asukuvat



Kesä meni enimmäkseen mökillä  uimapuvussa ja muissa "tyylikkäissä" mökkivaatteissa. Mutta oli meillä muutaman kerran menoa muuallekin ja sai hieman miettiä pukeutumistakin. Kamerasta löytyi asukuvia matkan varrelta, Salosta, mökiltä ja Beriliinistä. Joten laitetaanpa ne teille jakoon, kun on tullut kuvattua.
Berliinistä muuten tulee ihan oma matkakertomus, kunhan ehdin. Jos Berliini ensikertalaisen silmin kiinnostaa, niin olkaa ihmeessä kuulolla.

Kuvan vaatteet ovat kaikki alelöytöjä tältä kesältä. NeoNoirin haalarit ovat muuten kivoja,  varsinkin matkoilla. Eivät vie paljon tilaa, ovat tosi mukavia pällä ja kaiken lisäksi monikäyttöisiä.















Espritin pitsimekko on siis myös alelöytö ja päässyt jo muutaman kerran käyttöön. Kaipaan siihen jotain rouheampaa lisäasustetta ja tämän vuoksi etsinnässä onkin nyt farkkutakki, jonka voisin yhdistää tähän pitsinunelmaan.

Näitä vaatteita voi hyvin käyttää tietysti myös syksyllä ja kieltämättä olen jo olen hieman kaivannut aikaa kun saa laittaa myös ne lämpimät neuleet päälle.

Ihanaa loppuviikkoa <3




2 kommenttia

  1. Ihania asua. Haalari ja mekko aivan täydellisiä sinulle!
    Ihanaa keskiviikkoa Sari <3

    VastaaPoista