Espanjan matkalla ystäväni kanssa meille tarjoutui mahdollisuus tutustua San Miguel de Salinasissa sijaitsevaan hevostalliin. Hevostyttönä tätä mahdollisuutta ei tietenkään voinut ohittaa ja oli mielenkiintoista käydä katsomassa paikallista tallitoimintaa

Muutamia havaintoja tein tällä vierailulla.

Hevostalli oli siisti ja hyvin hoidettu. Osalla hevosista oli karsinan lisäksi pieni alue ulkoiluun. Osalla taas oli ainoastaan se karsina ja ulkoilu oli täysin omistajien varassa. Tämä ulkoilu onkin varmaan suurin ero Suomeen verrattuna. Ei ole laidunta, mihin pääsisi päiväksi ulkoilemaan ja syömään heinää. Vieruskaveri ulkona oli onneksi sen verran lähellä, että pääsi jonkinlaiseen lähikontaktiin.

Espanjassa on yleistä omistaa oma hevonen, jos harrastaa ratsastusta.






Pääsimme myös ratsaille. Tunnin maastolenkki sujui rauhallisesti. Meille oli varmaan toki valittu ne rauhallisimmat hevoset. Minun ratsuni oli vankkarakenteinen, eikä todellakaan säpsähdellyt mitään.  Oma vanha islantilaisenikin on säpäkämpi, joten reissu sujui rennosti ja rauhallisesti kävellen. Maksoimme tunnin maastolenkistä 15 e, joten ei paha hinta ollenkaan tästä kokemuksesta. Meille toki annettiin kypärät, mutta paikalliset ei niitä taida juurikaan käyttää.




Aika symmpis tuo minun ratsuni, eikö? Ja nuo korvat!
Hevosten ympärillä oli jossain vaiheessa aikamoinen kärpäsmäärä. Ja jäinkin ihmettelemään, miksi osalta hevosista oli leikattu etutukka kokonaan pois.












Kurkistus tyhjiin karsinoihin yllätti. Siellä oleilivat nimittäin talon koirat. Varsinkin yhden vinttikoiran katse teki kieltämättä hieman surullisen olon. Meidän perheen vinttikoira nimittäin viettää kaiken mahdollisen ajan minun vieressä ja peiton alla. Mutta Espanjassa vaan on erilainen tapa kohdella eläimiä...


Mielenkiintoisen ja hieman jännittävänkin kokemuksen jälkeen suuntasimme San Miguel de Salinasin keskustaan ansaitulle pikalounaalle.

Kolmen tapaslautasen ja kolmen juoman hinnaksi tuli yhteensä muuten huikeat 12 e. Ja tapaksia on aina mielenkiintoista ostaa paikallisista pienistä kuppiloista.  Tarjoilija ei puhunut englantia ja meidän espanjan sanat eivät riittäneet. Tiskillä istui rivi vanhoja herroja, jotka kyllä erittäin sydämellisesti yrittävät auttaa, mutta eipä siitä selvää tullut. Mutta ei toisaalta ei sen niin väliä.




Olipa taas hauska kokea jotain uutta näillä matkoilla. Uusia kokemuksia odotellessa ja onneksi seuraava reissu häämöttää jo noin kuukauden päästä.