Sain ilokseni kutsun Silja Line Symphonylle nauttimaan ravintola Tavolàtan uudistuneesta menuusta. Menu on voimassa syyskuun loppuun 2019.
Tämän lisäksi laivoilla on Silja Resort loves Italy -teema ajalla 1.4.-31.5.2019, Italian menyyn lisäksi Siljan laivoilla esitetään myös italialaista viihdettä ja myymälöistä löytyy italialaisia tuotteita ja ruokatarvikkeita.
Mikä olisikaan parempi ja pehmeämpi tapa laskeutua Espanjan tunnelmista toiseen ihanaan ja niin samanlaiseen ruokakulttuuriin eli Italian tunnelmiin.
Päivä alkoi Ella Kannisen johdolla Bon Vivant viinibaarissa, jossa nautimme italiaiseen kulttuuriin niin vahvasti kuuluvat aperitivot sekä antipastot. Antipastot Ella on suunitellut yhdessä Siljan keittiötiimin kanssa.
Antipastojen jälkeen siirryime Tavolàtaan maistelemaan Ellan valitsemia omia suosikkiannoksiaan.
Alkuun runsas grande antipasto -lautanen pappardelle pastaa sekä villisikapyöryköitä ja lopuksi vielä meriahventa. Meriahven tarjoiltiin kokonaisena, tällä tavalla kalan maku ja mehevyys ovat täydelliset. Monet annokset ovat sopivia pöytäseurueelle jaettavaksi. Niin myös kokonainen meriahven.
Ateria päätyi tietysti jälkiruokaan ja ikisuosikkiin tiramisuun. Ella keroi ruokailun ohessa omia ruokakokemuksiaan ja tiramisusta hän kertoi hauskan yksityiskohdan. Tiramisun voisi suomentaa "nosta minut ylös" eli tätä ihanaa lohtujälkkäriä voi nauttia aina, kun tarvitsee hieman nostetta elämään.
Siinä se todellakin toimii.
Samaa voisin sanoa myös ihanasta pöytäseurueestani 40+ blogikollegoista Tuulasta Tuula's Life, Minnasta Kristallikimara sekä Maaritista Sopusointuja blogeista.
Tunnelma todellakin oli katossa sekä puhetta ja naurua riitti, niin kuin kunnon italialaisessa ravintolassa kuuluukiin.
Kiitos ihanasta päivästä Ella, Silja Line sekä Press & PR d’Oro
Oi miten kaunis asu ja rouva muutenkin niin kauniina, noh kuten aina. <3 Tavolata on oma lemppari ja joka Tukholman reissulla on pakko käydä Tavolatassa. :)
VastaaPoistaIhanaa viikon jatkoa <3
Kiitti <3. No asu kyllä natsasi tuohon Tavolatan sisustukseen hyvin :) Tunnelma oli kyllä kohdallaan ja ruoka hyvää, heti kun tulee matkaa Siljalle, niin sinne aion minäkin :) Ihanaa loppuviikkoa <3
PoistaSiljan Italia-menu oli kyllä niin mielettömän hyvää, että tekee jo mieli senkin takia lähteä laivalle! Nappasin muuten tuon kesäkurpitsareseptin - maun ja ulkonäön perusteella - ja teen sitä meidän pikkutyttöjen synttäreille ensi sunnuntaiksi.
VastaaPoistaSovit hyvin sisustukseen kauniissa asussasi :)
Kiitti <3. Ihan huippuhyvää oli kaikki kesäkurpitsan lisäksi. Pitänee myös suunitella pientä risteilyä kesän aikana :)
PoistaKyllä oli sellaiset Italian herkut, että omnomnom! Hyvän aterian aloittaa aina antipastot ja totta kai kaiken kruunaa tiramisu. Kun sain kuulla vielä komeiden miesten laulua niinkö täydellinen kokonaisuus.
VastaaPoistaKyllä pääsi todellakin Italian tunnelmiin kaikin puolin :) Ihanaa viikonloppua <3
Poista