Taas on vietetty yksi monista ikimuistoisista hetkistä Casa Mimissä. Tällä kertaa ystävän kanssa. Jokainen matka on omalla tavallaan erilainen. Jostain syystä tämän reissu oli aika ruokapainotteinen, nautimme siitä, että ei ollut kiire eikä mihinkään ollut pakko lähteä. Ei siis edes shoppailemaan, kertaakaan. Eikun hieman sisustusta, mutta sitä ei lasketa.
Ja kun saatiin taas hieman lisää astioita ja somisteita terassille, oli tietysti pakko laittaa iltaisin pöytä koreaksi ja nauttia Espanjan ihanista illoista.
Meidän lähikaupassa eli Mercadonassa on hyvä valikoima ja kaikki on tietysti huomattavasti edullisempaa kun Suomessa.
Yhtenä iltana oli tarjolla mereneläviä eli sinisimpukoita, isoja katkarapuja ja mustekalaa. Lisänä vaan hyvää leipää. Helppoa ja hyvää.
Ja entä ne hitaat aamupalat ja kahvit terassilla. Yleensä pöydässä on chiaa mansikoilla ja muilla hedelmillä ja marjoilla. Casa Mimin aamupalat nautitaan säästä riippuen joko alakerran pienellä terassilla auringossa tai kylmemmällä säällä ylhäällä lasitetulla terassilla.
Meidän iloksi joku vuokralainen oli ostanut pienen grillin. Tätä oli heti testattava ja järjestettävä grilli-ilta. Pientä haastetta antoi tuulinen ilma. Mutta hyvin saatiin ihanan mausteiset raakamakkarat kypsiksi ja samalla kypsyi myös pienet paprikat eli pimiento de padronit sekä tomaatti. Sen lisäksi oli tarjolla vielä patatas bravas, jonka kastikkeessa tosin oikaisimme eli ostimme sen valmiina.
Jälkkäriksi ei tarvita muuta kuin hyvää juustoa, hilloa ja mansikoita.
Lomalla ja Espanjassa kokkailu on niin kivaa, halpaa ja simppeliä. Jotenkin pitäisi saada edes ne aamupalat samanlaisiksi kun siellä.
Onneksi kohta Suomessakin alkavat terassikelit ja voi kattaa pöydän samaan tyyliin mökin tai kodin terassilla. Sitä odotellessa...
Voi vitsit, miten ihania kuvia ja voin kuvitella miten ihana tunnelma Espanjassa on ollut. :) Espanjassa on kyllä ihana se hedelmien ja marjojen määrä, sekä maku. Olimme viime syksynä Alteassa kaksi viikkoa ja oli ihana reissu, tutustuttiin paikalliseen ruokatarjontaan ja ihan vain oltiin joinakin päivinä. ^^ Espanjassa pitää jonain kertana käydä ihan aikuisten kesken, vaikka mukavaa oli kun lapsikin oli mukana ja hänet otettiin hyvin huomioon kaikkialla. <3 :)
VastaaPoistaKiitti <3 Voi Altean vanha kaupunki on niin ihana, ollaan siellä vierailtu. Ehdottomasti lähdette joskus aikuisten kesken ihan vaan nauttimaan ruuasta ja juomasta <3
PoistaNyt on kyllä niin kova kaipuu lämpimään ja sanotaan nyt suoraan, että näistä sinun megaihanista kuvista ei kyllä ollut apua :D
VastaaPoistaKaunista huhtikuuta sinulle Sari <3
Hih, no unelmia pitää aina olla, niin ne saattavat toteutua :) Ihanaa huhtikuuta, toivotaan meille paljon aurinkoa ja pikkuhiljaa vähän väriäkin luontoon <3
PoistaSiis niin ihanaa☀️☀️☀️☀️☀️Kiitos minua kuvat voimaannuttivat❤
VastaaPoistaVoi kiitos, ihana kuulla, että näistä kuvista on iloa <3. Kivaa loppuviikkoa <3
Poista