Muistatteko, kun kerroin pienestä koirasta, joka sai onnellisesti kodin vanhempieni luota? Juttu siitä löytyy täältä.

Ihanuus sai siis nimekseen Nita. Ja mitä Nitalle kuuluu nyt vajaan vuoden Suomessa olon jälkeen. Kuulumiset ovat paljolti omia kokemuksia ja Nita onkin juuri nyt meillä hoidossa hetken.

 



Koira on reipastatunut paljon ulkona liikkumisen suhteen, eikä siinä ole enää minkäänlaisia ongelmia. Ihan ensalkuun tullessa Suomeen ihmiset pelottivat hieman. Nita liikkuu meillä paljon vapaana, koska "isoveli Nelson" on se jota seurataan aina. Vaikka eivät varsinaisesti muuten mikään erottamaton kaksikko olekaan.  Alkuaikoina Nita ei päästänyt ääntäkään, mutta nyt kun elämä on vakiintunut, niin pieniä hakauduksia kuuluu silloin tällöin ja ikkunasta seuraillaan tilannetta. Yksinolo sujuu hyvin eikä mitään tuhoja ole yksi ollessa tehnyt (ei ainakaan  tietääkseni eikä meillä). Nita on hyvin kiintynyt omiin ihmisiinsä ja seurailee tarkkana perässä, mutta osaa myös rauhoittua. Nukkuminen olisi parasta tietysti sängyssä ja näin saakin tehdä kodissaan. Mutta meillä sänkyyn on varkain tunkenut jo yksi tapaus, (siis Nelson, jonka ei pitänyt saada nukkua sängyssä) joten toista sinne ei olla huolittu. Nitalla on oma paikka sängyn vieressä ja kun nostan illalla päättäväisesti koiran siihen, tyytyy hän kohtaloonsa ja nukahtaa juurikaan liikkumatta yön aikana. Tämä jaksaa hämmästyttää minua joka aamu...


Luonteeltaan Nita on hyvin kiltti, rauhallinen ja lempeä. Hän istuu vieressä, tapittaa ruskeilla silmillä ja vienosti koittaa tasulla, josko saisi hieman rapsutuksia.  Aiemman kohtalon huomaa siitä, että koira alistuu ja menee maahan hyvin helposti. Syömisen kanssa taitaa olla pahimmat ongelmat, kaikki ruoka ei enää maistukaan, vaan Nitasta on tullut hieman nirso. Mikä on ehkä hieman outoa kodittomalle koiralle. Mutta toisaalta, jos jotain hyvää on tarjolla, näyttää Nita hiukan sirkuskoiralta hyppyjensä kanssa. Parasta hänen elämässään taitaa olla kesät mökillä, kun hän saa laiturilla katsella lintuja. Veteen ei tosin tätä neitiä saa, eikä märkä muutenkaan ole ihan lempijuttuja. Mutta tämän päivän ensilumi Helsingissä sai aikaiseksi pienet hepulit numrikolla.

Eli siis kaikin puolin ihan mahtava tapaus. Ja vaikka en itse ehkä ole niin rohkea, että ottaisin kodittoman koira ulkomailta, niin on ihan mahtavaa, että niitäkin ihmisiä riittää. Koska aivan takuuvarmasti tämäkin pieni rakkauspakkaus on ansainnut oman kodin lämmön ja onnellisen elämän.