Kasveista sitkeimmät

Kahden viikon etätyö ja karanteeni alkaa olla lopuillaan. Oman karanteenin suortan siis meidän vierasmajassa, erossa perheestä. Ja näissä pienen pienissä ympyröissä ei luonnollisesti ole kovin paljon asioita, joista saisitte inspiraatiota. Mutta onneksi jotain pientä ja itseäni niin paljon ilahduttavaa kuitenkin.


Talven selviytyjät


Koska vierasmaja on talvisin pääsääntöisesti viileä, mutta erittäin valoisa, on se täydellinen talvehtimispaikka tietyille kasveille. Oliivipuu voi oikein hyvin talven täällä. Sen vein jo aiemmin kotiin, joten en tiedä, miten se on siellä pärjäillyt. Mutta täällä vierasmajassa voi tällä hetkellä hyvin viikunapuu, ja vau mitkä ihanat viikunat ovat aluillaan. Sitruspuu on myöskin aloittanut kukintansa. Ja yksi pelargoneista aloittelee  myöskin juuri kukintaa.






En ole hoitanut näitä kasveja juuri mitenkään talven aikana. Nyt keväällä kasvun alettua olen yrittänyt käydä kastelemassa hieman useammin ja aloittanut ravinteiden antamisen kasteluveden mukana. Joten varmaan tärkeintä näiden kasvien kanssa on ollut oikea lämpötila, eli viileä mutta kuitenkin valoisa. Viikunan olen laittanut isompaan ruukkuun  jo aiemmin mutta sitruspuu (jonka nimeä en siis muista) ja pelargoni ovat ihan alkuperäisessä mullassaan. Pelargoni taitaa ollakin ihan simpperi talvehtija, kun vaan muistaa ottaa ajoissa sisälle.

Appelsiinit ovat olleet minun yksi ilonaihe täällä vierasmajassa, kun ruokapuoli on hieman haastavat.

Oksista kauneutta maljakkoon


Ilonaihe on ollut myös luonto, metsään ja merenrantaan on aina mahdollista mennä. Ja samalla voi ottaa oksan maljakkoon tuomaan luontoa myös sisälle. Kukkakauppaan minulla ei ole ollut asiaa enkä ole tohtinut kovin montaa kertaa miestäni pyytää kukkia tuomaan.

Jos nuo viikunat koskaan kasvavat syötäväksi asti, niin aivan varmasti ne herkutellaan aikamoisen juhla-aterian yhteydesä. Sen verran suuri tapahtuma se olisi. Ja  yritän rakkaudella vaalia myös sitruspuuta ja pelargonia, jotka ovat ilahduttaneet omaa yksinäistä karanteenia täällä vierasmajassa.

Ihanaa viikonloppua <3







4 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää pelargonia! Kasveissa on voimaa ja sitä voimaa tarvitaan kyllä nyt mekin.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kittii Outi. Kasvit ja luonto onkin ollut nyt yksi asia, josta iloa on saanut niin paljon. Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  2. Itse kasvatettuja viikunoita, ehdottomasti juhlan arvoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutsuisin noita viikunoita kuitenkin ehkä itsekasvaneiksi... :)

      Poista