*lanseeraustilaisuus
Miltä kuullostaisi ohjattu aamukävely ihanassa ja vaihtelevassa merimaisemassa, jakaa kokemuksia, keskustella, olla läsnä ja nauttia hetkestä. Ja kaiken tämän lisäksi nauttia valmiiksi katettu upea aamiainen merenrannalla. Tämä uusi kahden upean naisen yhteisistä kävelyretkistä ideansa saanut SoulwalkHelsinki-konsepti on juuri tätä. Sain mahdollisuuden osallistua tähän ihan ensimmäiseen kävelyyn.
Nauttia hetkestä ja olla läsnä, tätä taitoa olisi monella varmaan varaa parantaa. Itse mietin valokuvaamista, ehkä sekin on omalla tavallaan läsnäolemista ja hetkessä elämistä, huomioimista luonnon pieniä ihmeitä. Ja niitä riitti matkan varrella useita.
Puoliväliin saavuttuamme silmiin avautui upea aamiaiskattaus, jonka oli paikalle loihtinut Lumière WeeGee. Tarjolla oli tuorepuuroa, suolaisia aamiaispuusteja, joihin oli käytetty nokkosta sekä porkkana-appelsiini-aprikoosi-smoothie sekä lisäksi tietysti kahvia.
Kahvin ja aamiaisen lomassa on aika pienelle ohjatulle hetkelle. Meille se tarkoitti tällä kävelyllä ajatuksia herättelevää mielikuvaharjoitusta, harjoitusta joka sai pohtimaan millaisen jäljen haluaa jättää omasta elämästään.
Soulwalk-kävelyille tullaan ilman titteleitä omana itsenä, jakamaan ajatuksia tai jos haluaa vaan kuunnella ja oppia muiden ajatuksista, niin tämäkin on täysin suotavaa.
Jos kiinnostuit, niin SoulwalkHelsinki-kävelyn lisätietoa löydät facebookista ja instagramista. Ensimmäinen kävely järjestetään 10.6. ja jo viikonloppuna pääset ilmoittautumaan mukaan. Tapahtumaa järjestetään ainakin näin alkuun vain Helsingissä Lauttasaaressa.
Jaan teille vielä Lumière WeeGeen ihanaan aamiaiseen kuuluneen tuorepuuron reseptin, olkaa hyvä.
Tuorepuuro
210 gr kaurahiutaleita
6 rkl pellavansiemeniä
2 tl kanelia
3 tl kardemummaa
6 tl inkivääriä raasteena
1,2 l kookos-/ manteli- tai kauramaitoa
Annetaan levätä noin 2 tuntia tai yön yli, jonka jälkeen lisätään
6 omenaa raastettuna
n. 4 rkl taatelisiirappia (liotettua, soseutettua taatelia) makeuttamaan oman maun mukaan
5 dl jogurttia
Kaikki ainekset sekoitetaan ja annostellaan tarjoiluastioihin. Koristeluun voi käyttää appelsiinia, tuoreita marjoja, kuivattua karpaloa, syötäviä kukkia ja kookoshiutaleita.
Olen niin kiitollinen tästäkin kokemuksesta. Toivottavasti näistä kuvista välittyy teille Soulwalkin idea eli rauha, läsnäolo, luonto ja hetkessä eläminen.
Ihanaa viikonloppua <3
Ihana soulwalk! Kauniita maisemia ja tunnelmia. Ja herkullinen aamiainen! Oi, jos olisin voinut olla mukana. Mutta matka...
VastaaPoistaNämä Sissin järjestämät tapahtumat ovat aina niin (mikä olisi oikea sana) hurmaavia.
Nyt on kesäkuu! Kaunista kesäkuuta Sari <3
Hurmaavia on juuri oikea sana ja olen niin samaa mieltä. Soulwalk oli myös juuri sitä. Olisipa ollut ihanaa, jos olisit ollut mukana <3. Ihanaa kesäkuunn alkua <3
PoistaIhania kuvia, vesi kuin ulkomailla. Kiva idea ja varmasti herkullinen aamiainen👍😍
VastaaPoistaKiitti <3. Kyllä oli aika ylellinen ja uniikki aamiainen. Soulwalk on tosiaan kiva ja ihan uusi idea, oli ihana olla mukana ihan ensimmäisessä kävelyssä <3
PoistaSain kutsun samaan tilaisuuteen mutta töiden takia ei ollut valitettavasti
VastaaPoistamahdollista osallistua. Ihanalta näyttää ja tuo lintuperhe! Mahtava idea
koko Soulwalk ja mitä mahtavimmat puitteet ♥
Puitteet ovat kyllä ihan huippua ja ihana idea, harmi ettet päässyt mukaan. Kivaa loppuviikkoa <3
Poista