Kesä on kukkahullun unelma-aikaa, kun tienvarsilla ja pelloilla kukkii ihania luonnonkukkia. Aina ei tosin ole mahdollista löytää ison vaasin täydeltä upea luonnonkukkakimppua Aikaisin keväällä meidän mökkimaastosta on vaikea löytää kukkia ja loppukesästä tarjonta luonnon omassa kukkakaupassa myöskin hieman huononee.
Marimekon Flower-maljakoissa on ihanat sävyt ja ovat jotenkin suloisia muutenkin. Näihin saa poimittua niitä pieniä ja herkkiä kukkia, joista ei muuten saisi näyttävää luonnonkukka-asetelmaa.
Jos ei löydy edes niitä pieniä ja herkkiä, niin Flower-maljakot näyttävät ihanille myös oksilla ja heinillä täytettyinä.
Hommahan toimii hyvin minkä tahansa pienen maljakkoryhmän kanssa. Kaunis maljakkoryhmä on jo itsessään kaunis asetelma johon kasvit tuovat lisänsä.
Sain valkoisen ja vaaleanpunaisen maljakoin ystäviltäni lahjaksi. (Lahjan antopäivästä oli juttua täällä.)
Jostain syystä minulla oli tunne, että nämä kaksi kaipasivat joukkoonsa vielä sitä kolmatta. Ja näin niitä on nyt yhdessä tämä kolmikko, josta tulee mieleeni aina meidän kolmen yhteiset hauskat hetket ja matkat <3
Vallilan joulu ja alekoodi!
2 viikkoa sitten
Ihanat minikimput. Kolmen maljakon sarja näyttää kyllä todella hyvältä.
VastaaPoistaKaunista viikkoa sinulle Sari <3
Kiitti <3. Kun maljakot on ihania, niin jo ne yksinään näyttävät hyviltä ja plussaa on tietty kaunis täyte. Ihanaa loppuviikkoa <3
PoistaItse poimin myös omalta pihalta ja luonnosta kukkia maljakkoon. Kesällä meillä on aina jotain maljakossa.
VastaaPoistaIhana kun voi poimia kukkia omalta pihalta. Minulla myös on aina jotain, vaikka edes pientä, maljakossa. Kivaa loppuviikkoa <3
PoistaOi että miten kaunis kolmikko! Todella kiva idea nuo heinät ja oksat pienessä maljakossa, täytyypä pistää idea korvan taakse.
VastaaPoistaKiitos <3. Joskus tosiaan riittää vaikka vaan oksa tai heinä. Itse katselen luontoa aina vähän sillä silmässä, kaunista oksaa, heinää tai kukkaa maljakkoon laitettavaksi :). Ihanaa loppuviikkoa <3
Poista