Mitä etsin kirppareilta

 

Otsikko saattaa antaa kuvan, että käyn usein kirppareilla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kirpparit ovat minulle yleensä kesään kuuluvaa toimintaa. Enkä todellakaan ole mikään löytäjä-tyyppi. Mutta minulla on muutamia asioita, joita etsin kun sattumalta kirpparille päädyn.

Kuvissa sekalainen kuvasaldo viimeaikaisista löydöistäni ja myös siis nistä asioista, jota yleensä kirpparilta etsin.

Messinkiset kynttilänjalat

Messinkisiä kynttilänjalkoja ei voi olla koskaan liikaa ja näitä ostan aina, kun vastaa tulee sopiva yksilö. Nämä näyttävät niin ihanille isoissa ryhmissä. Kuvan kaikki kynttilänjalat ovat siis löytöjä eri kirppareilta muutaman vuoden aikana.


Vanhat astiat

Vanhat astiat ja tarjottimet ovat ihania yksityiskohtia kattauksessa sekä myös asetelmien teossa. Hopeinen tarjotin ja tarjoiluastiat olivat parin euron löytö enkä voinut vastustaa näitä suloisuuksia. Tarjotin on ollut kuvausrekvisiittana jo useita kertoja.
Kristallilasit ovat myös etsintälistalla aina. Niitä onkin kertynyt mökille jo kivasti. Kotiin asti on päätynyt myös pari lasia.
Uutena ihastuksena on kuparikattilat. Tämä innostus lähti siitä, kun sain äidiltäni vanhan kuparikattilan. Jos kuparikattila ei enää kelpaisikaan ruuan valmistukseen, niin tarjoiluun kuitenkin.  Kuparikattilan löysin Helsingistä Olkkarista.



 

Vaatteet

Rehellisesti sanottuna en koskaan varsinaisesti etsi vaatteita kirpparilta. Nyt olen kuitenkint tehnyt kivoja sattumalöydöksiä
Ensimmäinen on alla  kuvassa olevan suomalaisen Irja Leimun mokkahame, jonka löysin Niin Mua Second hand -liikkeestä Porvoosta. Juttua päivästä löytyy täältä.
Relovesta Helsingistä taas bongasin ihanan ja heiman erikoisemman mallisen villakangastakin. Merkki by Malene Birger lupasi jo tuttua laatua ja takkia hieman tarkemmin tarkastellessa huomasin, ettei takkia luultavasti ole käytetty kovin montaa kertaa. Villaakin tässä takissa on 70 %. Joten mielestäni oli huippulöytö ja tämä onkin ollut suosikkitakkini tänä syksynä.






Sellaisia löytöjä siis viime aikoina. Saattaa hyvin olla, että seuraavat tehdään vasta ensi kesänä.

Ihanaa alkanutta viikkoa ja lomaa, niille jotka lomailevat.

8 kommenttia

  1. Inspiroiva postaus kirpparilöydöist ja hyviä löytöjä oletkin tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita, ihana kuulla että voi ispiroida. Vaikka en ole todellakaan mikään kirppistietäjä :) Ihana syyspäivä sinulle <3

      Poista
  2. Ihania löytöjä! <3 Hieno löytö tuo takki varsinkin, mutta myös nuo messinkiset ja muut vanhat astiat ovat kauniita. Mie kans sain tarjottimia sun muita vanhoja juttuja juuri, kun siskoni osti erään tontin taloineen, missä on ennen ollut suuri kartano ja sieltähän löytyi vaikka mitä, osa meni toki museolle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Milla <3. Takki oli kyllä ihana löytö. Mutta tuo talo kuullostaa aivan ihanalle, voi todellakin kuvitella mitä löytöjä ja miten ihana niitä on tutkia <3 Kivaa viikkoa <3

      Poista
  3. Todella kivoja ja kauniita löytöjä olet tehnyt. Tuo villakangastakki on ihan mieletön löytö ja sopii sinulle todella hyvin.
    Ihanaa iltaa sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Outi <3 Kyllä ihan hyvät löydöt siihen nähden, mitä yleensä kirppareilla käyn eli vain kesäisin, hassua toisaalta sekin :) Ihanaa viikkoa <3

      Poista
  4. Mä taidan napata sut mukaan kirppiskiertueelle, kun aika on sopiva ja uskaltaa mennä hyvin. Minä olen nimittäin kirppishai - ollut jo 36 vuotta. Tiedän sen niin tarkkaan koska tytär oli 1-vuotias kun aloitin ja siitä lähtien kirppistely on kuulunut elämäntyyliini. Kotona on vaikka mitä löytöjä! Nyt on työn alla myös juttu kesän kirppislöydöistäni :)
    Mullakin on messinkisiä kynttilänjalkoja monelta eri vuodelta, monista eri paikoista ja nyt taas setti paraatipaikalla olohuoneen pöydällä.
    Ihanaa viikonloppua Sari! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, heti kun tilanne paranee, hyppään sun kyytiin ja saat viedä mut kiertueelle. Odotan innolla juttua ja mitä kaikkea olet löytänyt. Yhden työtason tiedänkin, mutta sehän ei ollut kirppislöytö vaan toisenlainen löytö :) Ihanaa viikkoa <3

      Poista