Äitienpäivän tunnelma on aina jotenkin erityislaatuinen. Voin juhlia sitä, että olen saanut mahdollisuuden olla äiti kahdelle tyttärelle. Viettää päivä prinsessana, mutta muistaa myös omaa äitiä. Ajankohtansa vuoksi äitienpäivässä on myös erityinen tunnelma, kevät on juuri puhkeamassa kauneimpaan loistoon ja ulkona on ihanan valoisaa.
Koska herään aina todella paljon aikaisemmin kun muu perhe, ihan ensimmäisen kahvikattauksen tein itse. Mutta sen jälkeen alkoi hemmottelu aamiaisbrunssin ja monen ruokalajin menun voimin.
Onneksi tänä vuonna aurinko näyttäytyi juuri sopivasti ja pystyimme kattamaan tarjoilut lasiterassille. Ruokana oli tarkoitus nauttia Ravintola Demon tähtikokin ruokakassin premium menu, jonka mieheni oli tilannut. Mikä ihana ylellisyys, päästä omalla terassilla nauttimaan gourmet-tason ruokaa.
Miten sitten saimme menun pöytään? Oliko esivalmistettu ruoka nopeaa, helppoa ja ennen kaikkea hyvää?
Ruokaa ainakin oli tarpeeksi, vaikka annokset näyttivät pieniltä. Mutta toisaalta olimme syöneet aiemmin runsaan aamiasbrunssin.
tryffelillä maustettua parsakeittoa, keltuaskreemiä ja kuivattua oliivia |
ahven-rapu mousseline, haudutettua raparperia ja lakritsia |
karitsan niskaa, paahdettua munakoisoa ja linssiragout |
välijuusto |
aprikoosikakku, valkosuklaa-aprikoosi granachea ja sokerihuurrettua mantelia |
Muutamia vinkkejä saman tyylistä pakettia miettivälle. Tämän tason ruokailu vaattii paljon käsityötä, vaikka ruoka onkin valmista. Lämmittämiseen ja lukuisten pienten lisäkkeiden asettelemiseen menee aikaa ja jos haluaa annoksista näyttäviä on se aika tarkkaa työtä. Astioita tarvitaan näin monen ruokalajin menuussa paljon erilaisia. Minusta tämä päivä ja menu vaatii ne kauneuimmat astiat, ja jossain kohtaa piti hieman miettiä lautasten riittävyyttä.
Meidän kattaus oli viidelle hengelle ja tämä varmaan peruskotikokin taidoilla aika maksimi määrä, jos haluaa kaiken menevän sujuvasti.
Vaikka minulla olikin lupa vai nauttia ja odotella ruokaa, myönnän toimineeni ihan pienesti lisäkäsinä lasten lisäksi, ettei työmäärä olisi ollut yhdelle ihan kohtuuton.
Jos ruuan esillepano ja tarjoilu oli hieman työläs, palkitsi tämä menu maullaan kaiken vaivan. Oma suosikkini oli ehdottomasti pääruoka eli 36 tuntia haudutettu kotimainen karitsan niska lisukkeineen. Aprikoosikakku, valkosuklaa-aprikoosi ganachea sekä sokerihuurretut mantelit kruunasivat tämän kokonaisuuden.
Olin tosin kuulevinani mieheltä pientä haikailua ajasta, jolloin voisimme istua ravintolan valmiiseen pöytään. Mutta tänä vuonna näin ja tämä lisätään koronavuoden muistoihin ja kokemuksiin.
Oon voittanut arvonnassa Tähtikokkien ruokakassin ja nautittiin valtavasti kokkauksesta. Mies otti ohjat ja meitsi assaroi. Ihan mahtava idea ja vielä äiskäpäivälle.
VastaaPoistaNäytät niin kauniilta ja tuo mekko on kyllä. <3 Olisi pitänyt kotiuttaa se, mutta sitten mietin, että hitsi en kehtaa matkia. Mutta ajattele miten hauskaa olisi treffata kesällä samoissa mekoissa.
Ihanaa aurinkoista torstaita sinne. <3
Ruoka oli kyllä ihan huippuhyvää ja oli hemmoteltu olo, kun sai pöytään noin upean kattauksen <3. Ihana kun miehet hoitaa ja me vaan assaroidaan <3. Ja kuule Tiia, olisit vaan matkinut, mutta olen minäkin joskus kuolannut sun mekkoja ja miettinyt, että en nyt ehkä samaa. Seuraavaksi vaan reippaasti matkitaan ja sitten vielä reippaammin treffataan ja kuvataan :) Ihanaa aurinkoista loppuviikkoa ihanuus <3
Poista