Tänään pääosan saavat syreenin suloiset sävyt niin mekossa kun sisustuksessa. Syreeni on minun suosikkeja alkukesän kukkijoista. Vierasmajan ikkunasta näkyy ihanasti kukinnot ja näitä on aina otetava myös maljakkoon. Kukinnan loputtua koen aina pienimuotoisen masennuksen.
Asuna on syreenin sävyyn Love Warriorsin Year of the bird -mekko, joka sopii tyyliltään kivasti rentoon puutarhahengailuun.
Syreeniin palatakseni, itse kutsun sitä sireeniksi. Näin se minulle on aina ollut, Imatran seudulla lapsuuden mummolakesiä viettäessäni.
Joskus aikoinaan sain blogiini palautetta tarkalta lukijalta. Sireeni on kuulemma se, joka huutaa. Sekin on tietysti totta. Mutta syreeni, (latinankieliseltä nimeltään syringa) tai sireeni, Kielitoimisto hyväksyy molemmat sanat. Joten antaa kummankin kukkia, syreenin sekä sireenin.
Ihanaa viikonloppua <3
Aivan ihania sireenin sävyjä! Meilläkin päin Pohjanmaalla sitä sanottiin sireeniksi, ja niin se on jäänyt omaankin suuhuni.
VastaaPoistaMekko on myös lumoavan kaunis ja kuin sulle tehty!
Kiitos ihana Maarit <3. Kyllä se tosiaan minullekin on sireeni ollut aina ja tulee olemaan. Ja myöskin minun lempikukka vai pitäisikö siinoa puu :) No miten vaan ihana ja aurinkoista loppuviikkoa <3
PoistaIhania juttuja blogipostaus pullollaan ja sulle sopii niin hyvin tuon sävyinen huulipuna. <3 Kivaa sunnuntaita Sari. <3
VastaaPoistaKiitos Tiia <3. Tuo huulipuna muuten on minun kaikkien aikojen suoksikki, olenkin tätä ByRailin punaa joskus hehkuttanut enkä suotta. Ihanaa loppuviikkoa ja onneksi taas nähdään <3
PoistaTuntuuko sinustakin siltä, että tänä keväänä ja kesänä kaikki kasvit ovat kukkineet jotenkin erityisen hienosti? Itse olen bongaillut upeita syreenikukintoja ihmisten pihoilta ja ah, se tuoksu!
VastaaPoistaMinusta itse asiassa tuntui niin jo viime kesänä :) Mietin, että luonto hyvittää meille vähän, kun olemme joutuneet hieman kärvistelemään :)Syreenit on niin ihania, voi kun joku kehittäisi koko kesän kukkivan syreenin. Ihanaa loppuviikkoa ihanuus <3
Poista