Ihana valo lisääntyy päivä päivältä ja lumikinokset antavat lisävaloa. Tämä inspiroi minua aina tekemään pieniä muutoksia sisutuksessa ja lisäämään hieman hempeitä sävyjä.
Muutama uusi juttukin on löytänyt kotiimme tämän vuoden alussa ja sohva on saanut taas kerran uuden muodon.
Sohvan viereen on saapunut pitkään ja hartaasti odotettu BoConceptin marmorinen sivupöytä. Tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä ja on ihanan monikäyttöinen. Tasoja on kaksi ja lisäksi tähän pieneen pöytään mahtuu myös lehtiteline.
Olohuoneen matoksi vaihtui Jyskin harmaa villamatto, joita ostin edullisesti alesta kaksi kappaletta, koska tarpeeksi isoa ei ollut. Yritän olla häiriintymättä siitä, että rako näkyy, mutta muuten matto on ollut ehdottomasti hintansa arvoinen. Hento harmaan sävy on täydellinen.
Myös uusi kattolamppu on saanut uuden varjostimen, valkoisen PR-Hmen Hilma-varjostimen. Tämän on ollut jo hetken unelmissa ja nyt olen vihdoin saanut sen toteuttaa uuden kattolampun myötä.
Pieniä suuri asioita, joista tulee hyvä fiilis. Suunnitelmissa on vielä yksi pieni muutos olohuoneeseen, mutta tämä vaatii verhoilijalla käyntiä ja jostain syystä en ole saanut aikaiseksi ryhtyä tähän toimeen. Toivottavasti saan tämän hoidettua kevään aikana, ennen kun sisustuskatseet kääntyvät mökin suuntaan. Haaveita ja suunnitelmia nimittäin sinnekin on jo ilmaantunut.
Ihanaa viikonloppua <3
Teillä on niin kaunista <3 Minulla haaveissa uusi varjostin olohuoneen kattolamppuun ja haluan kyllä olkkariin myös uudet verhot. Pieniä haaveita, joiden uskon kevään aikana toteutuvan.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua sinulle Sari <3
Kiitos <3 Pienistä tulee sitten suuria ja haaveita pitää aina olla!
Poista